Mielipidekirjoitus Rannikkoseudussa 12/2017

Vihreät haluaa, muut maksavat

Vihreiden maailmanpelastushanke pitää laittaa mittasuhteisiin. Euroopan osuus maailman kasvihuonepäästöistä on nyt 11 prosenttia ja Suomen 0,1 prosenttia. Kiina tuottaa 40 tunnissa saman määrän kasvihuonekaasuja kuin Suomi koko vuodessa muista oikeista saasteista puhumattakaan.
Tämän Hinku-hankkeen kanssa on soudettu ja huovattu liian kauan ja koko hanke olisi pitänyt Raision osalta kuopata jo viime valtuustokaudella virkamiesten esityksen pohjalta. Viranhaltijat ovat useaan otteeseen kertoneet, että kaupungissamme toimitaan energiaa ja luontoa säästäen ilman sitovia hankkeitakin. Prosesseja kehitetään ja haetaan energiatehokkaita ratkaisuja investointeja/korvausinvestointeja tehtäessä. Tämä on järkevä tapa toimia myös talouden kannalta.
Vihreiden tapa on toisenlainen ja aiheuttaisi ylimääräisiä kustannuksia veronmaksajille. Esimerkiksi Raision liittyessä sitovaan hankkeeseen, pitäisi meidän laskea virkamiestyönä kymmenen vuoden takaisia laskennallisia hiilidioksidipäästöjä. Jokainen asioita ymmärtävä tajuaa, että tuo on samanlainen suo rämmittäväksi kuin laskea vaikkapa maahanmuuton aiheuttamat kustannukset kaupungille samalta ajalta. Työtä riittäisi mutta todellisia lukuja ei saataisi koskaan selville.
Hankkeeseen liittyminen vaatisi lisähenkilöstön palkkaamista laskeskelemaan mainittuja laskennallisia päästöarvoja ja kirjoittelemaan raportteja. Tämä kaikki maksaa rahaa. Rahaa, josta meillä Raisiossa on jatkuvasti pulaa.
Vihreiden mallissa laitettaisiin ennemmin rahaa siihen miltä asiat näyttävät kuin oikeisiin energiaa säästäviin ratkaisuihin. Toivottavasti suurin osa päättäjistä luottaa viranhaltiojoiden kykyihin toimia luonnon ja raisiolaisten parhaaksi ilman kuluja aiheuttavia viherhankkeita.
Mika Koivisto
Raision Perussuomalaiset -valtuustoryhmän pj

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa