Raision ja Ruskon Perussuomalaiset

Raision Perussuomalaiset ry on saanut nykyisen nimensä 2004. Sitä ennen toimittiin Suomen Maaseudunpuolueen Raision alueosaston nimissä. Koko toiminta sai alkunsa jo 1968. Toimimme aktiivisesti kahden kunnan; Raision ja Ruskon alueella.

2004 Eduskuntavaalien jälkeen alkoi Raision alueyhdistyksen kasvu, joka näkyy lisääntyvänä jäsenmääränä ja kiinnostuksena meitä kohtaan. Puolestamme puhuu myös kuntavaaleissa 2008 yli kymmenkertaistunut äänisaalis. Vuoden 2012 vaalit toivatkin meille jo 5 valtuustopaikkaa ja neljänneksi suurimman valtuustoryhmän Raisioon.

Vuoden 2017 kuntavaalit toivat Raision Perussuomalaisille neljä valtuustopaikkaa ja Ruskossa jatkoimme yhden valtuutetun voimin. Olemme edelleen neljänneksi suurin valtuustoryhmä alueellamme.

Jäsenmäärämme on jatkanut viimevuosina voimakasta kasvua ja lähentelee nykyään jo sadan jäsen rajaa.
2021 kuntavaaleissa valtuustoryhmä koko kasvoi jo kahdeksaan valtuutettuun, eli valtuutettujen määrä hienosti kaksinkertaistui. Ruskolla nousua oli vieläkin enemmän, valtuutettujen määrä nelinkertaistui yhdestä neljään.

Olemme järjestäneet aktiivisesti toritapahtumia, erilaisia illanvietto tilaisuuksia ja matkoja mm. puoluekokouksiin.

Raision ja Ruskon Perussuomalaisille on tärkeintä ajaa kuntalaisten etua kunnan päätöksenteossa.

Uudet aktiivit ovat lämpimästi tervetulleita mukaan.

Raision perussuomalaiset Facebookissa

Terveisin

Raision ja Ruskon Perussuomalaiset